ariprihti Suomi nousuun

Muutto maaseudulle on ympäristöteko

  • Kaupungistumisen vauhdittaminen ei saa tukea edes kaupungista
    Kaupungistumisen vauhdittaminen ei saa tukea edes kaupungista

 

Selvä enemmistö suomalaisista ei halua vauhdittaa kaupungistumista ja viihtyy paremmin luonnon helmassa. Näin kertoo Suomen Kulttuurirahaston ja ajatuspaja e2:n tuore kyselytutkimus (Yle 6.6)

Tutkimuksen signaali on selvä: poliittisilla ja virkamies päätöksillä ei kaupungistumista tule vahvistaa, vaan päinvastoin.

Keinot maaseudun eheyttämiseen löytyvät verotuksesta. Yrityksiä pitää kannustaa verotuksellisilla porkkanoilla toimimaan maaseudulle. Samoin perustein eli verotuksellisin keinoin tulee tukea maaseudulle palaavia ihmisiä ja siellä jo asuvia, sillä he sitoutuvat asuinpaikan valinnallaan torjumaan ilmastomuutosta.

On nimittäin tutkittu, että kaupungissa asuvan ihmisen vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat lähes 30 prosenttia suuremmat kuin maalla asuvan.  Asia selviää Aalto-yliopiston tutkijan Jukka Heinosen väitöskirjasta.

Urbanisaatio on kieroutuneen poliittisen päätöksenteon ja virkamiesten ohjailun tulos pitkällä aikajanalla. Virheellisillä ilmastonmuutokseen liittyvillä argumenteilla ja pakottamalla ihmiset muuttamaan maalta kaupunkeihin, ei ilmastonmuutosta torjuta. Esimerkiksi käy Helsinki, jossa kivihiilen käyttöä ei ole kyetty hillitsemään. Siihen ei ole ollut halua edes “sirkkafillaristeilla”.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

"Keinot maaseudun eheyttämiseen löytyvät verotuksesta. Yrityksiä pitää kannustaa verotuksellisilla porkkanoilla toimimaan maaseudulle. Samoin perustein eli verotuksellisin keinoin tulee tukea maaseudulle palaavia ihmisiä ja siellä jo asuvia, sillä he sitoutuvat asuinpaikan valinnallaan torjumaan ilmastomuutosta."

Sinäpä se sanoit. Eikä kysymys ole pelkästään ilmastonmuutoksen torjunnasta vaan ihmisten hyvinvoinnista.
Miksi ei asuttaisi siellä mökkikunnassa ympärivuotisesti koska siellä on "hyvä ihmisen hengittää".
Betonimuuriin ahdettuna ihminen ei yleensä kestä siellä kuin sen pakollisen ajan tienatakseen ja sitten pitää päästä johonkin "elämään", maalle, Lappiin, ulkomaille, ihan mihin vain kunhan ei tarvitse olla siellä kaupungissa jossa useimpia ahistaa.

Käyttäjän ariprihti kuva
Ari Prihti

Ihmisen hyvinvoinnista lopulta on kysymys, mutta tietyt tahot eivät ymmärrä ellei pointtina ole ilmastonmuutos.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Linkki Heinosen väitöskirjaan olisi tervetullut.

Käyttäjän HenrikVlimki kuva
Henrik Välimäki

Maaseudun "kehittäjät" ovatkin jo pitkään tehneet siellä sellaisia "ympäristötekoja", ettei kukaan itseään ja elinympäristöään arvostava viitsi katsoa sinne päinkään.

Käyttäjän markkupatynen kuva
Markku Patynen

Tässä ainakin yksi linkki Jukka Heinosen Aalto-yo:ssa olevaan väitökseen. Tosin jo vuodelta 2012, mutta lienee kyse siitä.

Olen blogistin kanssa kyllä samaa mieltä, että maaseudulla asumista pitäisi kyllä tukea ja kannustaa myös valtiovallan toimesta. Eivät kaikki halua kaupungin hälinään. Nyt työpaikkojen keskittyminen suurempiin kaupunkeihin vaan pakottaa ihmisiä siirtymään töiden perässä. Mielestäni.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Asuimme ennen paikkakunnalla jossa asukastiheys on 3000 as/km2.
Nykyisin asumme paikkakunnalla jossa vastaava luku on 3.

¨¨¨¨¨¨¨

Terveisiä Punkalaitumelle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset