ariprihti Suomi nousuun

Esperi Care on vasta jäävuoren huippu

Suomalaiset ovat huolissaan vanhustenhoidosta ja vanhusten liian vähäisestä arvostuksesta, syystäkin. Hoitajien etujärjestö on moittinut hoitajamitoitusta. Vanhusten kehno kohtelu johtuu juuri siitä, että vanhustenhoidossa ei ole tarpeeksi henkilökuntaa. Tilanne on kestämätön ja tähän on nyt puututtava vakavalla otteella!

Viime päivinä esiin on noussut vakavia virheitä hoivakodeissa. Lääkehoitoon osallistuneilla henkilöillä ei ole ollut asianmukaisia lupia, osaa työntekijöistä ei ole ollut edes terveydenhuollon ammattirekisterissä, hoitokodeissa on ollut siivotonta ja asukkaita on kohdeltu kaltoin.

Nyt esiin noussut case Esperi Care on vasta jäävuoren huippu, vastaavia ongelmia on myös muiden palveluntuottajien toiminnassa. Varmaa on ongelmien jatkuminen, mikäli valtionosuuksia kunnille ei tuntuvasti lisätä ja korvamerkitä!

Työikäisten väheneminen ja vanhusten määrän kasvu on monissa Suomen seutukunnissa tikittävä aikapommi. Esimerkiksi Pirkanmaalla oli vuonna 2017 noin 47 000 ikääntynyttä, 75 vuotta täyttänyttä henkilöä. Vuonna 2040 heitä ennustetaan olevan jo yli 85 000.

Yli 65-vuotiaiden osuus vuonna 2035 on karua kertomaa. On laskettu, että väestöstä on vuonna 2035 yli 65-vuotiaita esimerkiksi Ruovedellä 42%, Virroilla 41.5%, Mänttä-Vilppulassa 41.5%, Kihniöllä 41%, Pälkäneellä 38.5%.

Asia on yhteinen ja arvot sellaisia, joista ei tule tinkiä! On kyse kansakuntamme vanhimmista, arvokkaista ihmisistä. He tarvitsevat meitä. Meidän tulee pitää heistä huolta.

Ari Prihti
Prihtinkulmantie 117
31900 Punkalaidun
0500741464
www.ariprihti.net

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Yksityisen liikeyrityksen tehtävä on tuottaa omistajilleen voitoa. Ja tämän Esperi-keissin myötä me nyt jo onneksi ennen vaaleja nähdään, mikä tässä yhtälössä on tuloksena. Niin että Ari, tee sinäkin niin kuin on oikein, kerro äänestäjille, että soteuudistus on katastrofi ja irtisanoudu siitä. Jos et niin tee, kaikki muu vikinä tästä aiheesta on turhaa.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Jos nykytilanne on mätä, niin kuinka se todistaa suunnitellun sotenkin olevan mätä?

Tulevassa sotessa on palvelun tilaajalla -maakunnalla- leveämmät hartiat ja paremmat resurssit kuin nykyisillä kunnilla. Sotessa asiakas voi myös äänestää jaloillaan, eli hylätä toimimattoman palveluntuottajan. Nythän valinnanvaraa ei vanhuksella ole (ellei omaa paksua lompakkoa), vaan kunnan osoittamaan palvelukotiin on pakko tyytyä.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Jaa että Esperin kidutustalossa lattialle makaamaan jätetty liikuntakyvytön vanhus voisi valinnanvapauden myötä "äänestää jaloillaan"? Nyt saisi tuo paskanpuhuminen jo loppua.

Käyttäjän SeppoKapanen kuva
Seppo Kapanen

Hyvä Ari, olet oikealla asialla liikkellä! vanhusten hoidosta on pidettävä kiinni.

Toimituksen poiminnat